Kilpailut

Mielikuva hopealle Pohjoismaisessa mestaruuskisassa

Mielikuvalaisten runsas osanotto NFFF:n Pohjoismaiseen valokuvamestaruuskilpailun palkittiin toisella sijalla seurojen välisessä kilpailussa. Mielikuvan pistesaalis oli 473 pistettä, kun kisan voittaneella ruotsalaisella Image Group De Lux -seuralla oli 476 pistettä. Henkilökohtaisia palkintoja saivat Tuula ja Pentti Pitkälahti, Susanna Verkkosaari ja Pertti Ylinen.

Tuloksiin voi tutustua tästä.

Näyttelyt, SKsL, Tapahtumat, Uutiset

Reetta Alanen SKsL:n Vuoden Nuori Kuvaaja

Reetta Alanen ja Vuoden Nuoren Kuvaajan pokaali

SKsL:n vuosinäyttelyn avajaisissa Oulussa 22.4.2023 Kameraseura Mielikuva palkittiin näyttelyn parhaana seurana ja seuramme nuori jäsen Reetta Alanen Vuoden Nuorena Kuvaajana kuvasarjastaan Kesyrotta.

Reetta Alasen kuvasarja Kesyrotta 1-5

Liiton eminenssikuvaajan (SKsLE) arvonimen sai Jarmo Mäki ja suurmestarin arvonimen (SKsLSM) Kaija Valkama ja Pertti Ylinen.

Näyttelyyn hyväksyttiin kaikkiaan 37 teosta 19 mielikuvalaiselta. Reetta Alasen kuvasarjan lisäksi huomioitiin kunniamaininnalla Pertti Ylisen kuva Hold Me 27c. Hyväksytyt teokset on listattu tässä ja näyttelyluetteloon voi tutustua tästä.

Jäsenillat, Retket, Tapahtumat

Syyskauden avaus Hatanpään Arboretumissa

Arboretumin ruusut kukoistivat ainakin vuonna 2017 vielä elokuun lopulla.

Kameraseura Mielikuvan syyskausi aloitetaan kokoontumalla Hatanpään Arboretumissa keskiviikkona 17.8.2022 klo 18-21. Aloitamme rannassa olevassa Kahvila Arboretumissa klo 18 kahvittelun merkeissä. Kahvila toivoo edellispäivänä tietoa, kuinka monen hengen kahvitukseen varautuu päivän päätteeksi. Siksi tarvitsemme ilmoittautumisen viimeistään maanantaina 15.8. joko viestillä numeroon 0405707957 tai sähköpostitse mielikuva.ilmoittautumiset@gmail.com. Paikalla voi kuvata kukkia, rannan luontoa tai myös paikalle tulevia malleja.

Näyttelyt, SKsL, Tapahtumat, Uutiset

Arvonimiä ja kunniaa SKsL:n 90-vuotisjuhlista

Suomen Kameraseurojen liiton vuosinäyttelyn avajaiset, SKsL:n 90-vuotisjuhla ja Kouvolan kameraseuran 70-vuotisjuhla olivat lauantaina 21.5. Kouvolassa. Näyttely on avoinna Kouvolan taidemuseo Poikilossa 28.8. asti.

Avajaisissa jaettiin SKsL:n arvonimiä ja kunniakirjoja. Eminenssikuvaajan arvonimen sai Mielikuvasta Leena-Maija Lindqvist (keskellä), suurmestarin arvonimen Jarmo Mäki (oikealla) ja Elisa Putti, joka oli estynyt osallistumasta. Mestarin arvon sai Mielikuvan nuori kuvaaja Reetta Alanen (20 v, vasemmalla).

Kunniakirjalla näyttelyssä palkittiin mielikuvalaisista Jarmo Mäki ja Tuula Hautamäki.

Jarmo Mäki sai kunniakirjan vuosinäyttelyssään kuvallaan Field service.
Tuula Hautamäki sai kunniakirjan kuvallaan Calm.

SKsL:n kevätkokouksessa 22.5.2022 liiton hallitus kutsui liiton kunniajäseniksi Jussi Aallon Kameraseura ry:stä ja Leena-Maija Lindqvistin Kameraseura Mielikuvasta.

SKsL:n kunniajäsenet n:o 9 Jussi Aalto ja n:o 10 Leena-Maija Lindqvist
Retket, Tapahtumat

Terveisiä Helsingin retkeltä

Seitsemän mielikuvalaista tutustui Helsingin näyttelytarjontaan 28.8.2021. Kohteina olivat Stanley Kubrickin näyttely Valokuvataiteen Museon uudessa K1 Kämp Galleriassa, jonka jälkeen nautittiin lounas Ravintola Sunnissa. Iltapäivän ohjelmassa oli Helsingin kaupungin taidemuseo, jossa nähtiin mm. Katharina Grossen näyttely, Lallukka – elämää taiteilijakodissa sekä Tove Janssonin töitä.

Kaija Valkama Katharine Grossen näyttelyssä. Kuva Leena-Maija Lindqvist
Jäsenillat, Retket, Tapahtumat

Kuvausilta Räikän puistossa

Jäsenilta keskiviikkona 16.6.2021 klo 18.30-20.30 Vanhan Räikän kahvilassa (Kuruntie 12) ja Räikän puistossa.

Kameraseura Mielikuva järjestää keväällä ja syksyllä jäsenkilpailun, jossa tuomareina ovat toimineet aina jonkin naapurikunnan kameraseuran jäsenet. Kevään 2021 aiheena oli Toivo. Kilpailun voitti Seppo Lahtisen kuva Haaveita.

Jäseniltaan ovat tervetulleita myös kuvaamisesta kiinnostuneet, jotka eivät vielä ole jäseniä. Ilta aloitetaan kahvittelulla, joten tarjoilun takia ilmoittautumiset viimeistään maanantaina 14.6. osoitteeseen mielikuva.ilmoittautumiset@gmail.com (tieto myös mahdollisista erikoisruokavalioista). Keskustelua tulevaiduuden ideoista ja seuran esittely.

Kello 19.00-20.30 meillä on paikalla ns. TFCD-sopimuksella toimivia malleja, jotka poseeraavat kameroillemme Räikän ranta-alueella kesäisissä asuissa tai sateen sattuessa vaikka värikkäissä sadeasuissa. OTA SIIS KAMERA MUKAAN!

Näyttelyt

5th Vision-näyttelyn avajaiset

5th International Digital Exhibition Vision 2021:n avajaiset ja kuvaesitys pidetään Teams-yhteyden kautta koronatilanteen kokoontumisrajoitusten vuoksi.

Petri Damsten: The Welder Mono, FIAP Gold Monochrome

Avajaiset ja kuvaesitys ovat Microsoft Teams -yhteyden kautta keskiviikkona 7. huhtikuuta alkaen klo 18:00.

Tervetuloa!

Voisitko ilmoittautua Teams-tapahtumaamme viimeistään 5.4. lähettämällä sähköpostiviestin osoitteeseen photosalon.vision@gmail.com ja kertomalla, mihin sähköpostiosoitteeseen voimme lähettää Teams-kutsulinkin. Voit jakaa kutsua myös kameraseurasi muille jäsenille ja muille valokuvauksesta kiinnostuneille.

Lähetämme Teams-kutsulinkin kaikille ilmoittautuneille 6.4.

Emme valitettavasti voi järjestää suunniteltua non-stop-esitystä Ylöjärven pääkirjasto Leijassa, sillä koronarajoitukset sallivat kirjastoissa enintään 15 minuutin asioinnin. Siellä ei ole nyt mahdollisuutta viipyä katsomassa kuvaesitystä.
Siksi tulemme myöhemmin julkaisemaan kuvaesityksen myös näyttelyn sivuilla.